Kiitollinen

Tänään puolenpäivän aikaa suunnattiin mummulle ja siitä kunttikseen, tarkoituksena käydä kangaskaupassa. Kaupasta ei löytynyt sitä mitä etittiin, joten suunnattiin kahville ja sen jälkeen bussilla Lahteen. Eurokankaasta sitten löydettiin kangasta, joka miellytti meitä molempia.

Eevi on nyt innostunut oikein kunnolla kävelemään, enään ei haittaa vaikka on kengät jalassa. Meno on kova. Neidin ilmeistä näkee kuinka pikku likka nauttii siitä, kun saa tutkia uusia maisemia yksinään lattiatasosta eikä tarvitse istua nököttää kokoaikaa vaunuissa. Neiti tykkäsi kovin, kun sai kierrellä ympyrää sillä aikaa, kun me istuttiin ja rupateltiin, ja mikä kivempaa, kangas kaupassa oli kaikkia ihania kankaita joita oli kiva tutkia ihan rauhassa.

Käytiin myös ruokakaupassa, jossa neiti iski silmät koirankekseihin, itku tuli kun ei saanut työntää kättä purkkiin ja ottaa keksejä. Näinköhän neiti ajatteli tuoda Sisulle herkkuja kotiin, haha!

Meillä oli tänään mukava päivä, ulkona oli ihanan aurinkoinen sää. Aurinko piristää kummasti mieltä ja tuntuu, että mulla on paljon enemmän energiaa aina niinä päivinä kun aurinko paistaa. Ja hyvin tuo tuntuu jo lämmittävänkin!

Mutta sitten siihen asiaan, minkä takia tulin kirjottamaan. Aiemmin ei ole tullut mietittyä, kuinka pienistä asioista voi tulla hyvä mieli. Mummu oli muutaman päivän reissussa ja oli kuulemma miettinyt, että toisi likalle lelun sieltä tuliaisiksi, mutta oli päätynyt kumminkin siihen, että meillä on varmaan leluja ihan yllinkyllin ja tahtoo ostaa jotain oikeesti tarpeellista. Joten yllätyin vähän kaupassa, kun suunnattiin lastentarvikeosastolle ja mulle sanottiin, että otas siitä vaippoja ja ruokaa Eeville.

Vaikka vaippapaketti ja ruokapurkit on ostos, jota löytyy melkeinpä aina meijän kauppalapusta, niin tuli kyllä kiva mieli, että joku tahtoi ns. auttaa meitä ja ostaa meille jotain, mitä meillä kuluu paljon. Ei se ole jokapäiväistä, että joku ostaisi neidille jotain. En siis ajattele, että sukulaisten ja muiden täytyisi ostaa Eeville tavaroita ynnämuita, se on tietenki meijän tehtävä, koska meijän tuo lapsi on. Mutta kyllä se mieltä lämmittää aina silloin harvoin kun neiti saa jotain.

Neiti sai myös kesäksi bodyn ja sortsihaalarin.

Ylipäätään olen kiitollinen kaikesta avusta mitä saadaan. Oon huono pyytämään apua, yleensä kysyn sitä pitkin hampain silloin, kun satutaan tarvitsemaan sitä. Ajattelen, että meijän pitää pärjätä itse. Mutta on se ihanaa, kun on ympärillä ihmisiä joilta saa apua ja sen semmosta aina silloin tällöin kun sitä ei edes itse pyydä. Oli se sitten se, että Eevi otetaan hoitoon, tai sille ostetaan kurahousut taikka sitten se, että se saa vaippoja ja ruokaa. Oon niin iloinen ja kiitollinen kaikesta! En tiedä miten pärjättäisiin ilman sukulaisia ja muita läheisiä ihmisiä, kiitos!