31.12.2014

Vuoden viimeinen

Hyvää uutta vuotta kaikille näin vähän etukäteen!

Meillä Eevi on siellä hoidossa ja me vietetään meillä iltaa herkkujen ja lautapelien parissa. Jätkät meni just saunaa ja mä oottelen Ansua tänne meille. Todennäkösesti aika rauhallinen ilta tulee meille vaikka pikku likka ei olekkaan kotona. Jossain vaiheessa mennään raketteja ampumaan ulos. Meijän ikkunoista näkee tosi hyvin raketit, joten minnekkään ei tarvi raahautua nähdäkseen niitä.

Palaillaan ensi vuonna!

29.12.2014

Joulun pyhät

Jouluaattona herättiin jossain 8.30 aikoihin. Laitettiin tv.stä joulupukin kuumalinja pyörimään. Eevin serkku Alisa oli meillä yötä ja tytöt saivat avata kumpainenkin yhdet joulupaketit. Koirallekkin oli pakettinsa. Puolen päivän aikaan mentiin kukkakaupan kautta Eevin isomummolle kahville. Alunperin tarkoituksena oli syödä joulupuurokin siellä, mutta asiaan tuli pari muuttujaa joten koko puuro jäi. Mukanamme vietiin pipareita ja joulutorttuja kahvin kanssa tarjottavaksi. Annettiin isomummolle lahjaksi kuva hänestä ja Eevistä.
Vähän on mopossa vielä kasvuvaraa, ennen kun voi kunnolla ajella.
Seuraavaksi mentiin Timon porukoiden luokse, jossa oli myös kummitäti perheineen. Siellä menikin pari tuntia puuroa syöden, paketteja aukoen ja höpöttäen. Kotiin tultaessa meillä ootti ruoka valmiina ja saunakin oli jo lämpenemässä, Hanna oli tullut laittamaan kaiken valmiiksi. Kälyn tytöt availi paketteja, sen jälkeen oli kahvia ja juustokakkua ja sen jälkeen he lähtivät pois. Illalla käytiin vielä tarpomassa lumihangessa ja testaamassa pikku likan uutta pulkkaa. Lunta oli kyllä ihan liikaa, oli tosi raskasta yrittää vetää pulkkaa parinkymmenen sentin hangessa, mutta neiti viihty pulkassa tuulesta ja tuiskusta huolimatta. Mä olin jotenkin ihan poikki, kävin jo joskus 22 aikaa nukkumaan. Aamulla heräsi kyllä ihanan pirteenä, kun oli nukkunut kerrankin kunnon yöunet.
Kummityttö -tekstillä varustettu säästöpossu, jossa oli kolikoitakin valmiina.
Joulupäivänä käytiin iltapäivästä mummulla kahvilla ja siellä odotti Eeviä vielä pari pakettia. Illasta mentiin vaarilla käymään ja sen jälkeen mentiin kummitädin luo kummitätiä ja serkku poikia moikkaamaan.
Meijän joulu meni siis ihanan rauhallisesti sukulaisii ja läheisii näkien.
"Näin mä kävelen jo."
Serkukset leikkii <3
Tädin kanssa koiriin tutustumista.
Namnam mitä herkkua!
Se olisi enää pari päivää uuteen vuoteen. Ootan uutta vuotta innolla ja osittain jännittävin fiiliksin. Eevi lähtee tätien luo hoitoon uudeksi vuodeksi ja me saadaan pitkästä aikaa omaa aikaa. Vietetään porukalla iltaa meillä, herkkujen ja saunan muodossa. Ihanaa ja jännittävää. Eevi lähtee ensimmäistä kertaa tätinsä/kummitätinsä luokse yökyläilemään ja siellä on myös Eevin toinen täti kattomassa neidin perään. Vähän jännittää kuinka siellä menee, valvooko Eevi koko yön huutaen ja ei suostu syömään mitään, ja ajatteleeko tädit sen jälkeen, että ei tahdo enää ottaa meijän hankalaa neitiä kylään. Vaikkakin tiedän kyllä, että Noora ja Tintti pärjää kyllä tytön kanssa ja tiedän, että likka tykkää seurata serkku poikien puuhia ja omalla tavallaan osallistua niihin. Se vaan on vähän hankalaa antaa neitiä hoitoon, kun oon tottunut että neiti ei paljo hoidossa ole, vaan aina kotona mun kanssa. Mutta pakko rueta opettelemaan olemaan ilman Eeviä, se tekee meille kaikille hyvää. Iskä ja äiti saa vähän omaa aikaa ja Eevi tottuu tätiensä seuraan ja oppii olemaan vähän erossa meistä. Mulla jatkuu pian työtkin, joten pitää opetella olemaan Eevistä erossa.

28.12.2014

Joululahjoja

Meijän joulu meni hyvin ja huomenna tulee varmaankin kirjoitusta meijän joulusta, mutta nyt aattelin esitellä Eevin joululahjat. Eevi sai kivoja lahjoja, ei mitään turhaa. Kiitos vaan kaikille lahjoista! Mekin saatiin Timon kanssa lahjoja, ollaan oltu siis kiltisti.
Itse tehty villahaalari!
Eevi sai myös rahaa, joita ollaan jo vähän tuhlailtu ja huomenna jatketaan. Ostin Eeville uudet rukkaset, vanhat rupesi olemaan pienet ja liian ohuet. Ostin myös lisää sukkia, kun tuntuu että aina on neidin sukat hukassa. Huomenna olis tarkotus ostaa ainakin yöpukuja ja kattoo löytyykö muuta kivaa. Lisäksi Eevi on saanut Hanna-tädiltään pariin otteeseen ennen joulua leluja ja tarvikkeita, kävelykärry, nojatuoli ja ym muuta kamaa.00

Mä sain Kastehelmen astioita lahjaksi, rappakaljalautapelin ja tumput. Timo sai Akkarin, uuden tuoksun ja deodorantin. Saatiin myös kynttilöitä, fonduestti, viiniä ja herkkukori. Ostin meille myös piirrä ja arvaa -pelin ja Unokortit joululahjaksi.

Eevi ei kaheesti ymmärtänyt lahjoista mitään, lähinnä vaan ihmetteli mitä paketit on ja minkä takia heilutellaan niitä hänen edessä. No ensi jouluna neiti ymmärtää jo vähän enemmän ja varmaan aukoo ite omat pakettinsa.

23.12.2014

Viimesiä juttuja ennen joulua

Aatella, huomenna olis jouluaatto. Yhtään ei oo joulunen fiilis! Vastahan oli joulu ja päiviteltii, kuinka on enää neljä kuukautta laskettuun aikaan ja nyt sit neiti on jo 8kk. Pelottavan nopeesti kuluu päivät ohi.

Viime jouluna huristeltiin traktorilla Timon mummolle puurolle. Täksi jouluksi saatiin onneksi äitiltä auto, joten ei tarvi miettiä millä pääsisi Eevin isomummolle.

Viime päivät on kulunu suurimmaksi osaksi joulupuuhissa. On käyty kaupoilla ja siivottu kotia. Oon jopa ehtiny jo tuhlata joululahjarahoja ja meijän asunto sai uudet matot lattialle. Ja kylläpä tuli heti kodikkaampaa! Eevi ei viihtyny kärryissä istumassa, joten laitettiin se tonne ja siellä se viihty. Laitettiin vielä mun takki alle ja muutama lelu neidille, niin johan oli pikku likka tyytyväinen kärryissä.
Päätin, että haluan tehdä piparkakkutalon, elämäni ensimmäistä kertaa. Mulla meinas kokoomisvaiheessa olla hieman ongelmia, mutta sain kumminkin mökin kokoon. Muutamaan kertaan teki mieli luovuttaa ja syödä palaset, mutta maltoin kumminkin tehdä sen loppuun. Onneksi, sillä nyt olen aika tyytyväinen itteeni.
Tänään aamulla Eevin herättyä lähdettiin kälyn kanssa käymään kaupassa tekemässä viime hetken jouluostoksia. Olin ihan varma, että kaupassa olisi miljoona muutakin ihmistä, mutta ei siellä ollutkaan. Kun olin kälyn ja lapset heittänyt kotiin, tulin ite kotiin ja alotin siivoomista. Siivouksen lomassa kävin kaupassa hakemassa huomiseksi leipää ja Eevin serkun meille yökylään.

En tiedä kumpi tytöistä oli enemmän iloissaan toistensa seurasta, Alisa vai Eevi. Alisa oli kokoajan viihdyttämässä Eeviä ja Eevi tyytyväisenä leikki serkun kanssa. Alisasta oli apua, kun sain ite rauhassa siivoilla ja ei tarvinnut kokoajan olla kattomassa Eevin perään. Alisa myös koristeli joulupipareita ja teki joulutorttuja joita viedään huomenna kahvin kanssa tarjottavaksi.
Ja tottakai meijän piti vähän herkutellakkin, tilattiin pitsaa (olin laiska ja mua ei yhtään kiinnostanut tehdä tänään ruokaa) ja illalla syötiin suklaata. Pelailtiin myös hetki Aliasta.
Oon tänään ehtinyt tehdä meille huomiselle jälkkäriä, juustokakkua. Ja nyt meillä on kinkku uunissa, joskus neljän aikaa pitäisi katsoa onko se jo valmista. Ostettiin 7,5kg kinkku ja se on varmaan aika sopivan kokonen. Viime vuonna meillä oli saman kokonen ja syötiin se kahdestaan, tänä vuonna on muutama muukin syömässä sitä.
 Muutamat lahjatkin tuli hommattua. Kauheesti ei tullu ostettua mitään ja joillekkin ihmisille olisi ollut kiva ostaa jotain, mutta ei vaan yksinkertaisesti ollut riittävästi ylimäärästä rahaa. Mulla olisi vielä muutama paketti paketoimatta.
Huomisen päivän ohjelma näyttää seuraavalta:
-N. kello 12 mennään porukalla Timon mummolle syömään puuroa ja kahvittelemaan.
-Siitä sitten Timon porukoilla pikasesti käymään ja sitten kotiin.
Hannan poppoo tulee meille viettämään joulua, syödään, saunotaan ja hengaillaan.

Hanna tekee meille kaikki ruuat, meijän hoidettavaksi jäi kinkku, leipäjutut ja jälkkäri. En siis tiiä vielä mitä kaikkea meijän joulupöytä tulee pitämään sisällään, mutta varmasti paljon erilaisia, hyviä, ruokia. Löytyy kuulemma tällässelle jouluruuan suhteen nirsolle ihmisellekkin syötävää, joten ehkä saan vedettyä napaani jotain muutakin kuin kinkkua, haha.

Joulupäivänä mennään käymään ensin mun mummulla aamupäivästä ja iltasesta vaarilla. Joku päivä olis myös kiva mennä käymää mökillä moikkaa iskää ja äitii.

Nyt mä taijan mennä paketoimaa viimiset lahjat ja sit koiran käyttämää ja nukkumaa. Palaillaan joskus joulun jälkeen joulukuulumisten ja kuvien kanssa!

18.12.2014

Piparkakkuperinne

Me kun oltiin mun veljen kanssa pienempiä, meillä oli aina tapana mennä mummulle muutama päivä ennen joulua leipomaan pipareita. Pipareiden leivonta oli aina viikonlopun homma. Oltiin mummulla silloin yökylässä. Ensimmäisenä päivänä leivottiin piparit ja seuraavana päivänä koristeltiin ne, ja aina saatiin kotiin mukaan kasa itse koristeltuja pipareita. Ja koskaan en ole parempaa piparkakkutaikinaa syönyt, kun mummun tekemää. Kaupan taikinat ei vedä vertoja itse tehdylle taikinalle.

Joku aika sitten mummu kysy menisimmekö Eevin kanssa leipomaan pipareita ja ei tarvinnut kahdesti miettiä, totta kai menimme. Tänään siis mentiin mummulle. Mummulle on huomat noin 500m, joten kauaa emme sinne kävelleet.
Eevikin pääsi tutustumaan piparkakkutaikinaan.
Kotiin päästyä koristelin muutaman piparin ajankuluks. Mitään kovin taiteellisia luomuksia ei syntynyt, aattelin säästää luovuuden piparkakkutaloon, haha! Pipareitten seassa on myös muutama Timon koristelema yksilö. Ei varmaan ole vaikeaa arvata mitkä ovat tuon kaksi lahkeisen tekemiä.
Mun mielestä oli kiva perinne mennä aina mummulle yökylään leipomaan pipareita, ja tykkäisin jos Eevikin oppisi tämän perinteen. Uskon, että Eevikin nauttisi tehdä mummun kanssa pipareita.

Mulla olisi tarkoitus tehdä viellä piparkakkutalo meille. Saas nähä mikä päivä saan sen tehtyä. Ajattelin, että tänään olisin tehnyt sen, mutta en jaksanutkaan. Huomenna mennään kaupoille äitin ja Eevin kanssa, joten en tiiä saanko huomennakaan vielä tehtyä sitä. Jos vaikka sitten viikonloppuna viimistään. Yhtään en vielä tiedä miten aijon piparkakun koristella, pitää varmaa netistä kattella kuvia jos saisi inspiraation.

16.12.2014

Aurinkoinen talvilpäivä

Moikka. Aattelin tulla taas kertomaan meijän viime päivistä.

Sunnuntaina ei tehty oikeestaa mitää, oltii vaa kotona ja Ansu tuli käymää meillä. Ansun lähdettyä siivosin meijän kämpän. Eilen lähettii koko perhe hoitamaan Timon asioita kaupunkiin ja samalla etittiin vähän joululahja juttuja.

Tänään meijän piti nähdä Eevin kanssa Viiviä, mutta hälle ei käynytkään. Ulkona oli niin ihana ilma, että en jaksanut kumminkaan jäädä sisälle. Joten puin lämpimästi Eeville päälle ja ittelle ja lähdettiin koirapuistoon, Timo sai jäädä rauhassa kotiin nukkumaan, koska oli ollut yön töissä. Sisu nautti kun sai juosta siellä vapaana ja purkaa pitkästä aikaa energiaa. Harmi vaan, että siellä ei ollut Sisulle kaveria, mutta hyvin tuo juoskenteli siellä yksinäänkin. Eevi nukku menomatkan ja heräsi, kun päästiin koirapuistoon. Tyttö tykkäsi kovasti kattella Sisun touhottamista. Noin puoli tuntia Eevi viihtyi siellä ja sitten lähdettiin takasin kotiin päin.

Mun oli tarkotus lähteä vielä tänään kauppaan, mutta rupesi laiskottamaan sen verran, että jätän kauppareissun huomiselle.
Kumpa noi lumet pysyisi jouluuna asti, eikä tarvitsis tulla loskakelejä. On paljo mukavampi lähtee Eevin ja koiran kanssa ulos, kun on pari astetta pakkasta.

13.12.2014

Mummi-äiti-tytärpäivä

Tänää meillä oli mahtava päivä! Aamulla herätessa ei vielä tiedetty mitä tämä paikka tuo tullessaan. Ainut mitä tiedettiin, oli se, että Timolla menee koko päivä auratessa yöllä satanutta lunta. Eeville aamupuuroa syöttäessä selailin facebookkia ja huomasin, että tänään on joulumarkkinat. Päätin kysäistä äitiltä lähtiskö se meijän kanssa sinne, kun tiesin että hänellä ei ole mitään kovin ihmeellistä ohjelmaa tänään.

Puuron jälkeen vaihoin Eevin yöpuvun päivävaatteisiin ja laitoin haalarin päälle sekä neiti vaunuihin. Lähin Eevin kanssa käyttämään Sisua ulkona. En tiiä oliko kaikista fiksuin valinta ottaa vaunut mukaan (rintarepun kanssa olisi päässyt helpommalla), koska yön aikana oli tullut parikymmentä senttiä lunta. Yllätyin siitä kuinka hyvin meijän vaunut kulki hangessa, ei löydy mitään moitittavaa! (Jos vaunuja miettii niin liputan Emmaljungien Edgien puolesta. Ja metallikorilla!) Sisun käytettyä tein autosta lumityöt. Hetken aikaa sai miettiä, että mitenhän se olisi fiksuinta tehdä Eevin ja koiran kanssa, takakonttikaan kun ei ollut yhteistyöhaluinen ja en saanut koiraa sinne.
Mulla meni ainakin 30min lumitöitä tehdessä, vaikka auto ei ole mikään iso. Mutta yritäny siinä tehdä lumitöitä, kun neiti ei viihdy vaunuissa ja koira hyppelee autossa. Sisälle päästyä tarkastin, että neidin hoitolaukussa on kaikki tarvittava ja pakkasin peiton ja leluja mukaan ja suunnattiin porukoille. Ja sieltä messukeskukseen markkinoille.

Messukeskukseen päästyä etsittiin ensimmäisenä meijän tuttu, joka oli tullut sinne töihin. Siinä kulukin tovi jos toinenkin rupatellessa. Äiti osti meille jokaiselle arvat siitä pisteestä ja ainut arpa josta voitti, oli Eevin. Pikku onnetar. Eevi voitti wc-paperitelineen, jossa oli langat ja neula mukana ja ohjeet, kuinka kankaaseen kirjotaan kukkasia. Saas nähdä tuleeko koskaan tehtyä.
Kyseisellä pisteellä oli myös aivan ihana bambi, johon Eevi tykästy. Pehmolle piti antaa usea märkä pusu.
Markkinoilla ei mun mielestä ollut mitään kovin ihmeellistä. Tosi paljon käsitöitä, sukkia, huiveja, lapasia sekä vaatteita. Oli myös paljon erilaisia koruja, ja muutama ruokapistekkin. Leluja, sisustusjuttuja ja tottakai erilaisia jouluaiheisia tilpehöörejä. Mistään ei tullut oikeen sellaista fiilistä, että "toi mun on pakko saada". Ainoat mitkä olisi ollut kivat, oli huopatossut, mutta niitä ei ollut meijän neidin pikku jalkaan sopivina.

Mummi osti tytölle ihanan sammakopehmolelun. Siitä tuli Eevin lemppari. Sisuki olisi tykännyt siitä ja se ei meinannut ymmärtää, että lelu on Eevin, ei sen.
Mummi osti mulle metrilakuja. Niitä on aina pakko saada, jos niitä näkyy jossain.
 Pitihän markkinoilla myös pysähtyä kahville ja pikku likka ruokkimaan.
Lopuksi Eevi sai vielä ilmapallopupun kirjahyllyyn koristeeksi. Mun mielestä toi ei ihan pupulta näytä, mutta tekijä sano, että se on pupu, hah.
Markkinoilla vierähti nopeesti reilu pari tuntia. Oli kiva kun ne oli sisällä niin ei tarvinnut lumessa kahlailla ja sormet kohmeessa hypistellä näytillä olevia esineitä. Markkinoiden jälkeen käytiin kaupassa ja tultiin meille tekemään salaattia ja saunomaan. Äiti innostui vielä viikkaamaan ison pinon meijän puhtaita vaatteita, kiitos siitä!

Oli mukava päivä kierrellä kojuja ja höpötellä, Eevikin nautti mummin seurasta. Eevi ei nukkunut tänää kunnon päikkäreitä, vaan muutamat lyhyet, joten uni tuli neidille hyvin melkein heti sänkyyn päästyä. Muutamasti kuulu itkua ja ajattelin, että näinköhän on suu kipeä ja joutuu särkylääkettä antaa, mutta nyt neiti on nukkunut hyvän tovin hissuksee.

Mä oon tässä nyt vähän kahden vaiheilla, laitanko jonkun leffan pyörimään vai meenkö käyttämään koiran ja nukkumaan. Timo on vieläkin töissä ja aluksi aattelin, että olisin valvonut siihen asti kun se tulee kotii, mutta saa nähdä tuleeko uni ennen sitä.

Huomenna meillä olisi sählypeli mitä aattelin lähtee Eevin kanssa kattomaan, jos vaan toi mies jaksaa sinne lähteä. Illalla Ansun olisi tarkoitus tulla meille käymään.