Synnytys.

Yritän muistella tapahtumia synnytyksestä, mutta kaikkea en todellakaan muista.

Keskiviikko yönä mulla alko tosi kovat supistelut, 10min välein. Nukkumisesta ei tullut mitään, juuri kun olin nukahtamassa alkoi supistukset. Jossain vaiheessa otin panadolia, yö meni valvoen ja yrittäen kestää supistuksia. Neljän aikaa soitin synnytysosastolle ja kyselin, että pitäisikö mun mennä sinne kun supistukset tulee 5-10min välein ja kivut on tosi kovat, eikä mikään auta. Kätilö käski ottaa toisen panadolin ja mennä suihkuun.

Suihku ei auttanut mitään. Supistusten välillä pystyi hieman rentoutumaan suihkussa, mutta supistusten tullessa olo oli erittäin tuskainen. Viiden aikaan aamulla supistusväli muuttui viiteen minuuttiin ja ajattelin jo, että soitan iskälle ja pyydän häneltä kyytiä sairaalaan samalla kun hän menee töihin. Päätin kuitenkin yrittää kestää vielä kotona, jos supistukset sattuisivat loppumaan. Ne ei  kuitenkaan loppunu ja olo oli tosi tukala. En saanut ollenkaan nukuttua, enkä tiennyt enään miten kestän supistukset, mikään ei auttanut.

Puoli kahdeksan aikaan sanoin miehelle, että nyt en kyllä enään kestä olla kotona, vaan tahdon sairaalaan. Hän soitti isälleen, joka vei meijän sairaalaan. Sairaalassa olimme vähän kahdeksan jälkeen ja heti tutkittiin mun tilanne. Olin 1cm ja kaulaa oli vielä jäljellä. Vauvasta otettiin sykkeitä jonkin aikaa. Seuraavaksi pääsimme huoneeseen odottelemaan, että aukeaisin enemmän. Koitin jyväpussilla ja keinutuolissa olemalla helpottaa oloa, mutta ilman tuloksia. Kello yhdentoista aikoihin kätilö suositteli aquarakkuloita selän kipuun. Hetken mietin, että ei, en halua niitä, mutta kivut oli niin kovat joten suostuin. Ja onneksi suostuin, niistä oli paljon apua, selkääni ei enään sattunut ja vaikka supistukset olivat kipeitä, oli oloni hieman parempi.

Supistuksia tuli maksimissaan viiden minuutin välein, tiheämminkin. Kätilö kysyi haluisinko kokeilla mennä ammeeseen, jos se helpottaisi oloa, päätin kokeilla, ei siitä mitään haittaakaan olisi. Aluksi ammeessa oli tosi mukavaa ja rentouttavaa. Kun supistusten välillä pystyi rentoutumaan eivät supistuksetkaan tuntuneet aivan yhtä kipeiltä, kuin aiemmin. Jaksoin olla ammeessa tunnin verran, jonka jälkeen halusin sieltä pois. Vesi ei enään rentouttanut ja supistukset tuntuivat liian kovilta kestettäväksi, lisäksi huoneen kostea ja lämmin ilma tuntui epämukavalta.

Ammeesta lähdettyä, katsottiin olinko avautunut enemmän ja vauvasta otettiin käyrää. Olin avautunut ja supistuksia tuli edelleen tiheesti. Kätilö sanoi, että voisi olla hyvä lähteä saliin, jossa on ilokaasua, jos se vaikka helpottaisi oloa. Olin salissa yhden aikaan päivällä. Ilokaasu helpotti oloa. Mulle laitettii heti kanyyli käteen, odottamaan että saisin epiduraalin ja nestettä.

Kahdelta vaihtui sairaalassa vuoro, ja mulle tuli uusi kätilö ja opiskelija jatkamaan siitä mihin edellinen oli jäänyt. Sain samantien epiduraalin selkään ja sitten jäätiin odottamaan että jotain alkaisi tapahtumaan. Viiden aikaan katottiin mikä tilanne oli. Olin vähän aika sitten olin ollut hetken jalkeilla, katottiin oliko se auttanut. Oli tapahtunu "ihme" ja olin yhtäkkiä auki 8cm.

Olin avautunut niin nopeasti, että kätilö ja kätilöopiskelija ihan yllättyivät, eivätkä kuulemma yhtään ihmetelleet että mua sattui. He eivät voineet muistaakseni antaa enään toista annosta epiduraalia, koska se ei olisi ehtinyt auttaa, vaan joutuivat antamaan jotain muuta puudutetta. Seuraavaksi alkoi ponnistamiset, 17.30. Viimesillä ponnistuksilla olin aivan loppu. En meinannut jaksaa enään ponnistaa, eikä hapen ottaminen sujunut niinkuin pitäisi. Vauvalla laski syke. Kätilö joutui hieman leikkaamaan mua, jotta vauva mahtuisi ulos. Vauva tuli käsi poskella ulos, joka vaikeutti myös synnytystä.

Kun vauva oli syntynyt, hän ei parkassu heti, ja kätilö joutui katkaisemaan napanuoran ja antamaan vauvan kiireesti toiselle kätilölle, joka yritti saada vauvaa itkemään. Vauva oli hieman veltto.

Sillä aikaa, kun kätilö ja opiskelija tarkistivat jälkeisiä, yritti toinen kätilö saada vauvasta ääntä. Vauva onneksi rupesti itkemään ja kaikki huokasivat helpotuksesta ja kyyneleet nousi meillä silmään. Kätilö puhdisti vauvan ja puki, jonka jälkeen sain vauvan syliini, maailman ihanin hetki ! Samaan aikaan kätilö ja opiskelija rupesivat tikkaamaan mua.

Siinä sitten ihasteltiin meijän vauvaa, ei voi olla mitään sulosempaa kuin ikioma prinsessa. Vauva syntyi siis 18.12 rv 39+5, kokoa oli 49,5cm ja painoa 3440g.

Väsynyt, mutta onnellinen <3

Puoli kymmenen jälkeen päästiin lähtemään osastolle, jossa kävin suoraan nukkumaan ja mies lähti kotiin. Olin sairaalassa kolme yötä ja eilen pääsimme kotiin. Kaikki on sujunut tosi hyvin, eikä missään ole ollut mitään ongelmia. Vauva on täydellinen ja ihana. Osa päivästä kuluu siinä, että jöön vaan tuijottamaan ja ihastelemaan vauvaa. Pikku hiljaa alkaa käsittää, että hän on vihdoin täällä.

Onneksi mies oli mukana kokoajan. En voi sanoin kuvailla kuinka tärkeetä hänen tuki oli. Oli varmasti vaikeaa kattoa, kun mua sattu tosi paljon, silti hän pysyi kokoajan vieressä (kävi muutamasti ulkona, sekä syömässä, muuten oli kokoajan mun kanssa). Ihanaa, että koimme tämän yhdessä. Vaikka tottakai mies kokee kaiken erilailla kun mä. Mä koin kaiken fyysisesti, hän taas henkisesti. Joutui kattella ja kestää mun huudot ja itkut ym, kun sattui niin paljon. Kaikki oli sen arvoista. Nyt olemme virallisesti perhe <3

Mun muistaakseni kaikki tapahtui tässä järjestyksessä, enkä unohtanut mitään tärkeää. Haluan saada sairaalasta synnytyskertomuksen, jotta näen kuinka asiat ovat oikeasti menneet, ja kuinka tapahtumat eroaa mun muistikuvasta.

Teksti saattaa olla hieman sekavaa, koska ei meinaa ajatus luistaa, pahoittelut.

Rinsessa

Toissapäivänä se tapahtu, 17.4, 18.12 syntyi meijän terve prinsessa, mitoin 49,5cm ja 3440g. Ei vois olla onnellisemmat vanhemmat.

Palaillaan kunhan päästään joku päivä kotiin.

Raskaushimot ja -kilot.

Meijän tutut, joilla on jo lapsia, varotteli meitä raskauden alussa raskaushimoista. "Varokaa vaa, joudutte viel keskellä yötä lähtee lähimpää kauppaa, taino liikenneasemalle, ostamaa herkkuja ja mitä milloinki mitä neidil tekee mieli." Silloin aattelin, että voi ei, toivottavasti mulla ei tuu yöllä mitää himoja, joita olisi pakko saada just sillä hetkellä ja ettei voi oottaa aamuun. Ilman autoa ei paljo lähdetä ostamaa karkkia ym keskellä yötä vajaan 10km päästä.

Ja ei, mulla ei oo tullu keskellä yötä mitään himoja, joita olisi pitänyt lähteä samantien ostamaan kaupasta, ihanaa! Aina on pärjännyt seuraavaan päivää asti. Mielestäni mulla ei oo ollut kauheesti edes mitään himoja, varsinkin kun on kuunnellut mitä muilla on ollut.

Mun raskausajan himoihin on kuulunut muunmuassa roskaruoka, oi nam, voisin vaikka joka päivä syödä hamppareita. Onneksi en ole sortunut mäkkäriin tai heseen kovin usein, ehkä max pari kertaa kuukaudessa. Muutamasti ollaa tehty ite kotona hamppareita, että olisi vähän terveellisempää. Ja kyllä ite tehdyt hampparit on vaan paljon parempia kuin mäkkärin tai hesen. Nyttekin suunnittelin, että voitaisiin tehdä viikonloppuna hamppareita, ellei mies ole töissä.

Tämä kuva on tainnut jo kerran näkyä täällä.

Ei voi kyllä muuta sanoa kuin, nam!

Toinen mitä olen syönyt tosi paljon on karkki. Mulla on vähän liiankin usein karkkihammasta kolottanut, ja on tullut päivisin lähettyä kauppaan ihan vaan sen takia, jotta saan karkkia. Mulla ei oo ollut mitää tiettyä karkkia mitä on tehnyt mieli, vaan kaikki käy, kunhan on karkkia. Karkkipussi tai suklaalevy on saattanut mennä ihan huomaamatta päivän kuluessa. Oon kylläkin aina syönyt suht paljon karkkia, tai että mulla ei ole ollut mitään "karkkipäivää", vaan mulla on aina ollut kotona karkkia joita oon napostellut silloin kun on mieli tehnyt. Jonkin verran oon leiponut ja yrittänyt korvata karkkeja mokkapaloilla, pullilla ym, koska kyllä ne on vähän terveellisempiä, ja on ihana jos joku tulee kahville ja on tarjottavana jotain ite tehtyä.

Limu. Sitä on tullut juotua raskaana ollessa vaikka kuinka paljon. Silloin kun kävin vielä koulussa, mun oli pakko joka päivä ostaa limua, koska teki mieli. Jossain vaiheessa limun juonti väheni reilusti, koska se aiheutti kauheat närästykset. Noin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen närästys loppui ja silloin tuli taas ostettua jonkin verran limua. Olen yrittänyt korvata limua mehuilla, jonkin aikaa se onnistu, mutta sitten se on taas ruennut lipsumaan. Jos ollaan jossain kahvilla niin kyllä siel tulee ennemmin otettua se limupullo kuin trippi. Tripitki on vaan niin pieniä, limussa on enemmän juotavaa. ;)

Viiminen mikä nyt tulee mieleen raskaushimoista, on letut. Lettuja on meillä tehty useemmin kuin ennen raskautta. Parasta on miehen tekemät letut, ne on vaan jotenkin paljo parempia kuin ite tehdyt. Tosin niin se menee ruuankin kanssa, mies tekee parempaa ruokaa, kun mä. Yleensä mulla rupee tekee lettuja mieli iltasin, ja niitä tulee syötyä iltapalaksi. Joskus kun on tehnyt mieli karkkia, oon tehnyt lettuja jos meillä ei oo karkkia ollut. Lettuja ja hilloa nam.

Jos mulla on tehnyt mieli syödä jotain, niin olen syönyt hyvillä mielin, miettimättä mahdollisia tulevia kiloja. Totta kai osittain meinaa vähän ahdistaa tulleet kilot, ja miettii, että olisiko osa kiloista jäänyt tulematta jos olisi tarkemmin katsonut mitä suuhunsa pistää. Mutta oon aina ollut sellanen, että syön mitä mieli tekee, eikä mulla oo paino noussut, joten sen takia nyttenkään en ole ottanut stressiä himoista.

Painoa mulle on nyt tullut 11kg, joka tuntuu paljolta, koska en oo koskaan painanut näin "paljoa". Mutta toivon ja uskon, että saan suurimman osan kiloista pudotettua, osahan jää jo sairaalaan ja osa häviää kun turvotus häviää. Aluksi musta tuntu tosi oudolta ja osittain jopa pahalta, kun paino vaan nousi kokoajan. Mutta jonkun ajan päästä sitä ymmärsi, että painon kuuluu nousta, ja se on ihan normaalia. Painon kasvu merkkaa sitä, että vauva kasvaa ja vauvalla on kaikki hyvin. Kyllä sitä painoa ehtii miettiä sitten vauvan synnyttyä, nyt on pitänyt vaan keskittyä siihen, että vauva kasvaa ja voi hyvin, ja että ite voi hyvin.

Nyt yritän vaan nauttia näistä viimesistä päivistä ja lepäillä, koska kohta pikkunen on täällä ja sit ei varmaan kauheesti tuu mietittyä omaa hyvinvointia ja jaksamista, eikä silloin välttämättä paljo tule nukuttua.

Loppuun vielä muutama kuva mun sulosesta karvakaverista.

Meitä ei vesisade haittaa, kun Sisulla on hieno sadehaalari.

Eilen kampasin Sisua, ja siitä lähti ihan tajuttomasti karvaa. En ymmärrä miten tota vaan irtoo kokoajan.

Rv 39+2

Oon sellanen ihminen, että tarvitsen paljon unta. Jos oon nukkunu yön huonosti, tai liian vähän, sen näkee musta heti. Mulla on aina ollut tosi hyvät unenlahjat, äitiltä peritty, oon pystyny nukkumaan ihan helposti 12h yöunet ja pystyn nukkumaan missä vaan, niin autossa, junassa kuin lentokoneessakin. Nyt viime aikoina oon nukkunu tosi huonosti. Nukahan kyllä öisin, mutta nukun tosi katkonaisesti. Osittain se johtuu siitä, että en voi nukkua enää mahallaa, ennen raskautta, taino sitä, että maha kasvo tielle, nukuin aina mahallaan. Öisin heräilen supistuksiin, vaikka ne ei ole kovin kipeitä. Tänää neuvolassa neuvolantäti sano, että mun kroppa alkaa valmistautua yöherätyksii, jonka takia todennäkösesti nukun pätkittäin enkä yhtä sikeesti kuin ennen. Ei siis ihme, että päivisin meinaa väsyttää kokoajan, onneks saa makoilla sängyssä pitkää ja nukkua päivisin päikkärit. Hyvästi pitkät ja kunnon yöunet, tervetuloa vauva, yöherätykset ja katkonaiset unet sekä väsyny mamma.

Mulla oli tänää neuvola, ja kaikki oli kunnossa, onneks. Pelkäsin vähän, että mulla olisi raskausmyrkytys, kun painoa on nyt kahen viikon aikana tullu kilo per viikko ja eilen yöllä heräsin kauheesee päänsärkyyn. Mutta mulla oli verenpaine ja pissanäyte ihan kunnossa. Painon nousukaan ei kuulemma haittaa, kun alkupaino on kuulemma ollut sen verran vähän. Ensimmäisestä neuvolakäynnistä mulla on paino noussu vajaa 11kg, että ei edes ihan kauheesti, tuntuu vaa paljolta musta. Mun hemoglobiini on pysyny hyvänä, mikä on vähän yllättäny mut. Mulla oli vuos sit keväänä anemiaa, ja alkuraskaudessa mulla hemoglobiiniarvo tippui ja söin rautaa, joten oon ollut varma, että joutuisin koko raskauden syömään rautapillereitä. Sf-mittakin oli kasvanut 1,5cm, joka on hyvä, koska nyt se mitta on kasvussa, vaikka onkin vielä keskikäyrän alapuolella. Aiemmin kasvukäyrä on ollut alaspäin, ja nyt taas nousussa. Ens viikon torstaina mulla on uuestaa aika neuvolaa, ja toivon, että olisin sitä ennen jo synnyttänyt, mut näinköhän. Eiköhän vauva asustele mun mahassa 41 viikolle asti ja sit pitää miettii käynnistystä, niin vähän veikkaisin.

Rv 39+2

Musta tuntuu, että mun maha ei oo enää hetkee kasvanu. Aika pieni se on edelleen, mutta niin on kuulemma vauvaki siro. Harmi, että en oo saanu vauvasta mitään koko arviota, olisi kiva tietää minkä kokonen hän suurinpiirtein on. Käly sano, että mun maha olis laskeutunu vähän, ite en kyllä huomaa sitä. Joka päivä, kun tätä mahaa kattelee niin ei enää huomaa sen kasvua tai laskeutumista. Yöllä mua sattu mahaa tosi paljon, en voinu nukkua ollenkaan vasemmalla kylellä, kun heti rupes särkemää ja vihlomaa sekä supistelemaan, aattelin yöllä jo, että kohta päästää synnyttää, mut ei, vielä tässä porskutellaa menemää vauvan kaa yhessäosassa.

Pitäis varmaa kokeilla puunata tää kämppä lattiasta kattoo, jos se sais vaikka jotain aikaseks tuolla mahassa.Täytyis lähtee kunnon lenkille kanssa, jos se auttaisi. On vaan tosi tylsää lähteä yksin kävelemään. Koiran kanssa en jaksa mennä, kun se nykyään haukkuu vaa ja sit mulla menee jonkun ajanpäästä hermot siihen haukuntaa ja käännyn takasin kotiin. Mies taas puolestaa on ollu töissä, niin se ei jaksa lähtee kävelee, eikä se muutenkaa oo oikee semmonen ihminen, että lähtee ulos "huvikee" kävelee. Mut jos sen sais houkuteltuu kävelee mun kans, ku tietää et sillai sais ehkä sen synnytyksen käynnistymää.

Meiltä ei oo onneks pitkä matka sairaalaa sit ku lähtö koittaa, 3km. Mutta sairaalaan lähtöä hankaloittaa hieman se, että meillä ei ole omaa autoa. Onneks meijän lähipiirissä on ihmisiä, jotka asuu tässä lähellä meitä, niin ehkä löytyy joku joka voi kuskaa meijät sairaalaa. Vähän kyllä ärsyttää se, että sitten kun tulee lähtö sairaalaa, jos pitää soittaa monta ihmistä läpi ennenkuin löytyy joku joka vie meijät. Ensimmäiseksi soittasin äitille, äiti todennäkösesti lähtee viemää, jos vaan vauva tulee vasta ensiviikolla, että äiti on päässyt mökiltä takasin kotiin. Mun iskä on vähän siinä ja siinä, sille ei viitti soittaa yöllä, kun se on tän viikon aamuvuorossa ja joutuu heräämään aikasin, en haluaisi herättää sitä. Miehen isä asuu tässä kans suht lähellä, ja hän varmaa kyllä lähtis heittää meijät. Tulevalta kummisedältä saahaa kyyti varmasti, mutta hän taas ei voi kuskaa milloin vaa, koska hän on intissä. Samoin toinen tuleva kummisetä sano kanssa, että hänelle voi soittaa ja hän voi viiä sairaalaa.

Joten eiköhän me jostai kyyti saaha, ja jos en jaksa alottaa mitää soittelurumbaa, niin sit kyllä soitan taksin, varsinkin jos oon yksin kotona ja kauheet supistukset ja mies jossai. Taksikaa ei tästä meiltä paljon maksa.

Nyt lähen tiskaamaa ja tekemään mokkapaloille kuorrutteen.

Kuulumisia.

Viime päivinä ei oo tullu tehtyä paljo mitään. Aamusin yritän nukkua niin pitkää, kun uni vaan maittaa, ei voi tietää milloin tulee lähtö sairaala ja sit on hyvä jos on kunnon unet nukuttuna. Päivisin en ole jaksanut tehdä oikein mitään, tuntuu että kokoajan vaan väsyttää. Välillä olo tuntuu tosi ahdistavalta ja toivoisin, että pikkunen syntyisi pian.

En tule kaipaamaan selkäkipuja, enkä nivuskipua, turvotuksesta puhumattakaan. Joinain päivinä tuntuu, että maha on ihan kokoajan tiellä, vaikka ei se kovin iso ole. Vähän kun kyykistyy tai nousee ylös tai tekee jotain niin rupee supistelemaan, välillä kipeemmin ja välillä ei niin kipeesti. Iltasin nukkumaan käydessä tulee yleensä kipeempiä supistuksia. Joskus tosi kipeitäkin jo. En taho edes aatella kuinka kipeitä ne tulee olemaan.

Viime viikonloppuna vietin pitkästä aikaa perheen kans aikaa, oltii äitin ja mun veljen tyttöystävän kanssa kattomassa iskän ja veljen peliä.

Yksi mun lempiruuista, lohta, perunaa ja kermaviilitilli kastiketta.

Makean himoon iltapalaa.

Maanantaina neuvolaan lähdössä.

Neuvolassa oli kaikki ihan hyvin. Tosin mulla oli viikossa tullu painoa lisää melkein kilo, hui. Ei ole aiemmin näin nopeesti paino noussut. Sf-mitta oli kasvanut vain puolisenttiä. Neuvolatäti oli hieman huolissaan vauvan pienestä koosta, kasvaa alakäyrällä. Mulla on maanantaina seuraavan kerran neuvola ja silloin kuulemma katotaan onko vauva/sf-mitta kasvanut riittävästi, ja jos ei ole niin pitää vissiin tehdä ultraus ja kokoarvio.

Neuvolan jälkeen oli pakko mennä kaupasta ostaa leipää ja mokkapalatarvikkeet.

Ennenkuin aloin leipomaa, oli pakko tiskata iso tiskivuori.

Lempileivonnainen.

Mokkapalat on mun lempileivonnainen, multa löytyy yleensä aina mokkapalatarvikkeet valmiina kaapista, ja jos leipomisinto iskee niin teen mokkapaloja.

Koiran tassuista tuli kauheesti hiekkaa sisälle ennenku kadut putsattii. Ois melkein pari kertaa viikossa voinu imuroida jos vaan ois jaksanu.

Tiistaina miehen sisko laitto viestiä ja kysy onko mulla mitään tekemistä. Ja kun ei ollut mitään ohjelmaa niin lähettiin Sisun kanssa kälylle. Siellä ootti ruoka valmiina ja illemmalla käly teki munkkeja. Oli mukava päivä, kun oli joku jonka kanssa viettää aikaa ja ei tarvinnut tehdä yhtään mitään. Päivä meni tosi nopeesti, ja Sisu nautti kun sai painia niitten koiran kanssa.

Keskiviikkona käly tuli puolestaan meille kahville ja mokkapalalle kaverinsa kanssa. Sain muovikassin jossa oli muutama vaate vauvalle, ihanaa. Kyllä on helpottanut, kun on ihmisiä joilla on lasten vaatteitta nurkissa turhaan pyörimässä ja he lahjoittavat niitä meille, ei ole tarvinnut ihan kaikkea ostaa itse.

Nyt pitää nauttia ja löhötä, vielä kun se on mahollista.

Vihdoin sain kaikki vauvan vaatteet pestyä ja lajiteltua kaappiin.

Viellä pitäisi tuttipullot ja tutit pestä, muuten kaikki on valmiina, eikä puutu yhtään mitään.

Käly kutsui meijät eilen syömään ja iltaa istumaan heidän luokseen, ja tietenkään emme kieltäytyneet kutsusta. Neljän aikaa lähettiin miehen ja Sisun kanssa kävelemään heille. Siellä on aina hyvää ruokaa, huomaa että käly on kokki. Siinä odotellessa, että ruoka valmistuu mut pyydettiin leikkimään palikoilla. Perheen kolmivuotias tyttö tykkäsi leikkiä, mutta itku tuli kun leikit piti siivota, kukapa nyt siivoomisesta erityisesti nauttisi, haha.

Tänään on tasan viikko aikaa laskeettuun aikaan. Ihan hullua miten nopeasti aika on mennyt. Vastahan mä tein paniikissa raskaustestiä ja kävin ensimmäistä kertaa neuvolassa. En jotenki vieläkään osaa kuvitella sitä, että meillä on kohta vauva. Se tuntuu tosi uskomattomalta. Syksyllä ajattelin kuinka laskettuun aikaan on vielä ikuisuus, ja nyt sit jännitellään, että milloin pikkunen tahtoisi ulos tulla. Pikku hiljaa meinaa ruveta synnytys vähän jännittämään, tai ei itseasiassa synnytys, vaan ne kivut ynnämuut. Kauheesti en ole synnytystä miettinyt, mulle on helpompaa olla miettimättä kauheesti asiaa, ei se miettiminen muuta mitään, saa enemmänki jännittämään. Vauva tulee kumminkin jossain vaiheessa ulos, ja sairaalassa on ammattitaitoset ihmiset.

Minä itse.

Ajattelin, että voisi olla hyvä kirjottaa jonkunlainen esittely musta. Oon huono kirjottamaan ittestäni, mutta enköhän mä jotain keksi kirjoitettavaksi.

Elikkäs

- Oon 20-vuotias, täytin viime kuussa.

- Asun Päijät-Hämeessä, pienessä kunnassa, aivan Lahden vieressä.

- Asun kaksiossa, ihanan rauhallisella alueella, jossa kaupat ynnämuut on kävelymatkan etäisyydellä.

- Mulla on ajokortti, mutta ei omaa autoa. Jos tarten autoa, niin saan yleensä aina vanhemmiltani auton lainaksi.

- Ennen äitiyslomalle jäämistä opiskelin lähihoitajaksi. Aloitin opinnot syksyllä, joten koulua on vielä reilusti jäljellä sitten, kun palaan koulun penkille.

- Koulun ohella kävin töissä iltasin ja viikonloppusin.

- Oon käynyt lukiota kaksi vuotta, mutta lopetin sen, koska se ei ollu mun juttu.

- Omistan Shetlanninlammaskoiran, Sisun. Sisu on vähän reilu vuoden vanha.

Sisun lempi paikka on sen peti. Se meinaa vaa olla sille vähän pieni, pitäis ostaa uus ja isompi.

- En harrasta tällä hetkellä mitää. Enkä hetkee oo harrastanutkaa. Toissa kesänä muutin Lappeenrantaan ja en ehinyt siellä ollessani hankkia harrastusta, koska olin töissä aika paljon. Sitten, kun muutin takaisin kotiseudulle, en ole koulun ja työn ohella jaksanut harrastaa mitään.

- Mulla on laskettuaika 19.4.

- Haluaisin olla kaksi vuotta pikkusen kanssa kotona, mutta saa nähdä onko se mahdollista.

- Mun ja Sisun lisäksi meijän kaa saman katon alla asustaa mun mies.

Nyt en kyllä keksi enää mitään kerrottavaa, rupes lyömää ihan tyhjää.

Mielihaluja ja mahaa.

Moikka.

Sain kuvat koneelle, kiitos miehen. Niinku arvelinkin, niin koneessa on jotain vikaa, että se ei tunnista mun puhelinta.

Kuvat on suurin piirtein viimesen kuukauden aikana otettu.

Raskauden alussa tutut, joilla on lapsia varotteli meitä mielihaluista, "oottakaa vaa, kun niitä tulee, sit on pakko päästä samantien kauppaa ym oli kello minkä verran vaan". Mutta nyt kun mietin, niin mulla ei kyllä ihan kauheesti oo mitään mielihaluja ollu, totta kai jotain pieniä, mutta esimerkiksi keskellä yötä ei oo ollut pakko päästä kauppaan, vaan oon aina selvinnyt seuraavaan päivää asti.

Tässä kuvia joistain mielihaluista, onneks osa on suht terveellisiäkin.

Iltapalaksi itte tehtyjä sämpylöitä.

Teki mieli hamppareita, halusin ennemmin ite tehtyjä kuin mäkkärin.

Laskiaisena oli pakko tehä laskiaispullaa.

Daim-jäätelöä, nam.

Synttäreitten kunniaks leivoin mustikka-mansikkapiirakan.

Toissa päivänä tein meille jälkkäriks hedelmärahkaa.

Seuraavaksi kuvia mun karvasesta kaverista.

Sisu pääs pitkästä aikaa sänkyy nukkumaa mun kans päikkärit (yleensä ei saa tulla sänkyyn, mutta en voinut vastustaa sen anelevaa katsetta). Kattokaa kuinka tyytyväisenä se tossa kuvassa on.

Kovan harjottelun tuloksena nami pysyy vihdoin kuonon päällä siihen asti, että saa luvan ottaa sen.

Kätevin tapa saada tassuista pienetkin hiekan jyvät pois, on laittaa koira ammeeseen seisomaan. Mun selkäki tykkäs, kun ei tarvinut ite kyykkiä suikun kanssa.

 

 

Sain työkavereilta aivan ihanan vaippakakun viimesinä työpäivinä. Kuva kylläkin vähän huono, ja kakku on purettu jo.

Oon nyt innostunut pitkästä aikaa neulomaan ja virkkaamaan. On kiva tehdä jollekkin muulle, kun itselle.

Isoäidinneliöistä tulee pieni torkkupeitto vauvalle, vaunuihin.

Pakko oli tehä pienet villasukat, tein myös saman tyyliset tumput, mutta niitä en löytäny nyt, joten en saanut kuvaa niistä.

Kaikki on vauvaa varten valmista, äsken nappasin kaupasta vaippapaketin ja äidinmaidonkorviketta. Myös sänky on koottu ja laitettu lakanat siihen. Ja vaunutkin on koossa. Vaunut on parhaillaan meijän olohuoneessa, jotta Sisu tottuisi niihin. Vähänkin, kun vaunuja liikuttaa niin Sisu meinaa olla renkaissa kiinni.

 

 

Tulisipa tuonne pian pikkunen tuhisija.

 Nappasin eilen myös muutaman kuvan mahasta. Onneksi maha ei ole mikään järin suuri, mutta kyllä se rupee jo pikkuhiljaa olemaan tiellä.

Tultiin äsken kaupasta ja nyt voisin ottaa pienet päikkärit. Väsyttää jotenkin tosi paljon, vaikka nukuin yöllä hyvin ja pitkään. Päikkäreitten jälkeen olisi vuorossa ruuan tekoa ja sit voisi vähän siivoilla paikkoja.

Lomailua

Terve, pitkästä aikaa.

Jotenkin ei ole ollut ollenkaan kirjoitus -fiilis pitkään aikaan. Monesti olen kylläkin aloittanut kirjoittamisen, mutta sitten se on jäänyt kesken, ja ollut tallennettuna luonnoksiin vaikka kuin kauan. Oon ajatellut, että tuun joku päivä kirjoittamaan teksin loppuun, mutta toisin on käynyt, en ole saanut aikaseksi kirjoittaa loppuun. Osittain kirjoittamattomus on johtunut siitä, että en saa kuvia lisättyä, koska en pääse omalle koneelleni ja kaikki kuvat tallentuu puhelimesta automaattisesti sinne. Voisin tietenkin siirtää kuvia miehen koneelle, jotta saisin kuvat lisättyä tänne, mutta en viitti hänen koneelle laittaa kuvia kun pitää kumminkin poistaa ne sitten, kun saan oman koneen takasin käyttööni. Selityksiäselityksiä, oon vaa ollut laiska ja väsynyt.

Mutta nyt yritän tulla tänne kirjoittelemaan, haluan purkaa ajatuksiani jonnekkin. Mikä olisikaan parempi paikka kirjotella mietteitä ylös, kun oma blogi. Täältä löydän kirjotukseni myöhemmin, ja voin lueskella niitä.

Mitä mulle kuuluu?


Mulle kuuluu hyvää. Työt mulla loppu viime kuun alussa, ja on kieltämättä ihanaa kun ei tartte mennä enään töihin. Ainakaan hetkeen. Viimeset työvuorot rupes olee hieman jo tuskasia, piti seistä kuus tuntia. Ja normaalit työjutut rupes olemaan hankalia. Tuntu, että mun voimat on hävinnyt jonnekki ja pelkän bioroskiksen vieminen roskiin oli kamppailua, että kaatuuko ne roskat maahan vai roskikseen. Mun alaselkä oli tosi kipeä aina työvuoron loputtua, jaloista puhumattakaan ja turvotuksesta. Työvuorossa supisteli aina, kun piti jotain nostella, kyykkiä tai kumarrella.

Tänään mulla alko virallisesti koulusta äitiysloma, ja on ihanaa kun ei tartte stressata enään mitään. Koulujutut olisi voinut suorittaa vähän paremmin, mutta ei sille enään voi mitään. Sitten joskus, kun menen takaisin kouluun niin käyn sen kyllä kunnialla loppuun ja panostan oikeasti niihin koulujuttuihin, enkä tee vaa hutasemalla viimetipassa. Nyt voi ottaa ihan rennosti ja odotella pienokaisen syntymistä. Voi kun se tulisi jo, en malta odottaa.

Vauvaa varten kaikki hankinnat taitaa olla suoritettu, ainakaa mulle ei tuu enää mielee mitään mitä puuttuisi, paitsi hiusharja, mutta nappaan sen matkaan sitten, kun lähden kauppaan ja se sattuu osumaan kohdalle, sillä ei ole niin kiire. Seuraavalla kauppareissulla otan ostoskärryihin vielä matkaan paketin vaippoja ja pari tölkkiä korviketta kaappiin varalle.

Nyt tässä lähipäivinä pitäisi aloittaa vauvan vaatteiden pesurumba. Yhden koneellisen olen jo pessyt, mutta vielä riittäisi pestävää muutama koneellinen. Vaatteita on kertyny meille aika hyvä määrä. Mitään ei mun mielestä puutu, paitsi ehkä jotain "ulkovaatteita", fleecehaalari tai joku muu. Mutta sen ehtii hommaamaan sitten kun vauva on syntynyt ja näkee, että tarviiko se sitä. Yksi ohut haalari sille on jo, ja ilman kumminkin lämpenee pikkuhiljaa.

Ajattelin laittaa tähän loppuun vielä vähän kuvia, mutta täytyy näköjään tehdä uusi postaus kunhan mies tulee kotiin. En saa kuvia tähän sen koneelle siirrettyä, en ymmärrä minkä takia tää kone ei tunnista mun puhelinta. Jos mies sais vaikka tän toimimaan, tää kone on varmaan kohta hajoomassa.

-Sansu