6.4.2014

Minä itse.

Ajattelin, että voisi olla hyvä kirjottaa jonkunlainen esittely musta. Oon huono kirjottamaan ittestäni, mutta enköhän mä jotain keksi kirjoitettavaksi.

Elikkäs

- Oon 20-vuotias, täytin viime kuussa.

- Asun Päijät-Hämeessä, pienessä kunnassa, aivan Lahden vieressä.

- Asun kaksiossa, ihanan rauhallisella alueella, jossa kaupat ynnämuut on kävelymatkan etäisyydellä.

- Mulla on ajokortti, mutta ei omaa autoa. Jos tarten autoa, niin saan yleensä aina vanhemmiltani auton lainaksi.

- Ennen äitiyslomalle jäämistä opiskelin lähihoitajaksi. Aloitin opinnot syksyllä, joten koulua on vielä reilusti jäljellä sitten, kun palaan koulun penkille.

- Koulun ohella kävin töissä iltasin ja viikonloppusin.

- Oon käynyt lukiota kaksi vuotta, mutta lopetin sen, koska se ei ollu mun juttu.






- Omistan Shetlanninlammaskoiran, Sisun. Sisu on vähän reilu vuoden vanha.


Sisun lempi paikka on sen peti. Se meinaa vaa olla sille vähän pieni, pitäis ostaa uus ja isompi.

- En harrasta tällä hetkellä mitää. Enkä hetkee oo harrastanutkaa. Toissa kesänä muutin Lappeenrantaan ja en ehinyt siellä ollessani hankkia harrastusta, koska olin töissä aika paljon. Sitten, kun muutin takaisin kotiseudulle, en ole koulun ja työn ohella jaksanut harrastaa mitään.






- Mulla on laskettuaika 19.4.

- Haluaisin olla kaksi vuotta pikkusen kanssa kotona, mutta saa nähdä onko se mahdollista.

- Mun ja Sisun lisäksi meijän kaa saman katon alla asustaa mun mies.

Nyt en kyllä keksi enää mitään kerrottavaa, rupes lyömää ihan tyhjää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!