Synnytys.

Yritän muistella tapahtumia synnytyksestä, mutta kaikkea en todellakaan muista.

Keskiviikko yönä mulla alko tosi kovat supistelut, 10min välein. Nukkumisesta ei tullut mitään, juuri kun olin nukahtamassa alkoi supistukset. Jossain vaiheessa otin panadolia, yö meni valvoen ja yrittäen kestää supistuksia. Neljän aikaa soitin synnytysosastolle ja kyselin, että pitäisikö mun mennä sinne kun supistukset tulee 5-10min välein ja kivut on tosi kovat, eikä mikään auta. Kätilö käski ottaa toisen panadolin ja mennä suihkuun.

Suihku ei auttanut mitään. Supistusten välillä pystyi hieman rentoutumaan suihkussa, mutta supistusten tullessa olo oli erittäin tuskainen. Viiden aikaan aamulla supistusväli muuttui viiteen minuuttiin ja ajattelin jo, että soitan iskälle ja pyydän häneltä kyytiä sairaalaan samalla kun hän menee töihin. Päätin kuitenkin yrittää kestää vielä kotona, jos supistukset sattuisivat loppumaan. Ne ei  kuitenkaan loppunu ja olo oli tosi tukala. En saanut ollenkaan nukuttua, enkä tiennyt enään miten kestän supistukset, mikään ei auttanut.

Puoli kahdeksan aikaan sanoin miehelle, että nyt en kyllä enään kestä olla kotona, vaan tahdon sairaalaan. Hän soitti isälleen, joka vei meijän sairaalaan. Sairaalassa olimme vähän kahdeksan jälkeen ja heti tutkittiin mun tilanne. Olin 1cm ja kaulaa oli vielä jäljellä. Vauvasta otettiin sykkeitä jonkin aikaa. Seuraavaksi pääsimme huoneeseen odottelemaan, että aukeaisin enemmän. Koitin jyväpussilla ja keinutuolissa olemalla helpottaa oloa, mutta ilman tuloksia. Kello yhdentoista aikoihin kätilö suositteli aquarakkuloita selän kipuun. Hetken mietin, että ei, en halua niitä, mutta kivut oli niin kovat joten suostuin. Ja onneksi suostuin, niistä oli paljon apua, selkääni ei enään sattunut ja vaikka supistukset olivat kipeitä, oli oloni hieman parempi.

Supistuksia tuli maksimissaan viiden minuutin välein, tiheämminkin. Kätilö kysyi haluisinko kokeilla mennä ammeeseen, jos se helpottaisi oloa, päätin kokeilla, ei siitä mitään haittaakaan olisi. Aluksi ammeessa oli tosi mukavaa ja rentouttavaa. Kun supistusten välillä pystyi rentoutumaan eivät supistuksetkaan tuntuneet aivan yhtä kipeiltä, kuin aiemmin. Jaksoin olla ammeessa tunnin verran, jonka jälkeen halusin sieltä pois. Vesi ei enään rentouttanut ja supistukset tuntuivat liian kovilta kestettäväksi, lisäksi huoneen kostea ja lämmin ilma tuntui epämukavalta.

Ammeesta lähdettyä, katsottiin olinko avautunut enemmän ja vauvasta otettiin käyrää. Olin avautunut ja supistuksia tuli edelleen tiheesti. Kätilö sanoi, että voisi olla hyvä lähteä saliin, jossa on ilokaasua, jos se vaikka helpottaisi oloa. Olin salissa yhden aikaan päivällä. Ilokaasu helpotti oloa. Mulle laitettii heti kanyyli käteen, odottamaan että saisin epiduraalin ja nestettä.

Kahdelta vaihtui sairaalassa vuoro, ja mulle tuli uusi kätilö ja opiskelija jatkamaan siitä mihin edellinen oli jäänyt. Sain samantien epiduraalin selkään ja sitten jäätiin odottamaan että jotain alkaisi tapahtumaan. Viiden aikaan katottiin mikä tilanne oli. Olin vähän aika sitten olin ollut hetken jalkeilla, katottiin oliko se auttanut. Oli tapahtunu "ihme" ja olin yhtäkkiä auki 8cm.

Olin avautunut niin nopeasti, että kätilö ja kätilöopiskelija ihan yllättyivät, eivätkä kuulemma yhtään ihmetelleet että mua sattui. He eivät voineet muistaakseni antaa enään toista annosta epiduraalia, koska se ei olisi ehtinyt auttaa, vaan joutuivat antamaan jotain muuta puudutetta. Seuraavaksi alkoi ponnistamiset, 17.30. Viimesillä ponnistuksilla olin aivan loppu. En meinannut jaksaa enään ponnistaa, eikä hapen ottaminen sujunut niinkuin pitäisi. Vauvalla laski syke. Kätilö joutui hieman leikkaamaan mua, jotta vauva mahtuisi ulos. Vauva tuli käsi poskella ulos, joka vaikeutti myös synnytystä.

Kun vauva oli syntynyt, hän ei parkassu heti, ja kätilö joutui katkaisemaan napanuoran ja antamaan vauvan kiireesti toiselle kätilölle, joka yritti saada vauvaa itkemään. Vauva oli hieman veltto.

Sillä aikaa, kun kätilö ja opiskelija tarkistivat jälkeisiä, yritti toinen kätilö saada vauvasta ääntä. Vauva onneksi rupesti itkemään ja kaikki huokasivat helpotuksesta ja kyyneleet nousi meillä silmään. Kätilö puhdisti vauvan ja puki, jonka jälkeen sain vauvan syliini, maailman ihanin hetki ! Samaan aikaan kätilö ja opiskelija rupesivat tikkaamaan mua.

Siinä sitten ihasteltiin meijän vauvaa, ei voi olla mitään sulosempaa kuin ikioma prinsessa. Vauva syntyi siis 18.12 rv 39+5, kokoa oli 49,5cm ja painoa 3440g.

Väsynyt, mutta onnellinen <3

Puoli kymmenen jälkeen päästiin lähtemään osastolle, jossa kävin suoraan nukkumaan ja mies lähti kotiin. Olin sairaalassa kolme yötä ja eilen pääsimme kotiin. Kaikki on sujunut tosi hyvin, eikä missään ole ollut mitään ongelmia. Vauva on täydellinen ja ihana. Osa päivästä kuluu siinä, että jöön vaan tuijottamaan ja ihastelemaan vauvaa. Pikku hiljaa alkaa käsittää, että hän on vihdoin täällä.

Onneksi mies oli mukana kokoajan. En voi sanoin kuvailla kuinka tärkeetä hänen tuki oli. Oli varmasti vaikeaa kattoa, kun mua sattu tosi paljon, silti hän pysyi kokoajan vieressä (kävi muutamasti ulkona, sekä syömässä, muuten oli kokoajan mun kanssa). Ihanaa, että koimme tämän yhdessä. Vaikka tottakai mies kokee kaiken erilailla kun mä. Mä koin kaiken fyysisesti, hän taas henkisesti. Joutui kattella ja kestää mun huudot ja itkut ym, kun sattui niin paljon. Kaikki oli sen arvoista. Nyt olemme virallisesti perhe <3

Mun muistaakseni kaikki tapahtui tässä järjestyksessä, enkä unohtanut mitään tärkeää. Haluan saada sairaalasta synnytyskertomuksen, jotta näen kuinka asiat ovat oikeasti menneet, ja kuinka tapahtumat eroaa mun muistikuvasta.

Teksti saattaa olla hieman sekavaa, koska ei meinaa ajatus luistaa, pahoittelut.